sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kiertoradalla

Minua on aina viehättänyt sellaiset sukat, jotka ovat selkeästi oikean ja vasemman jalan sukkia. Siis toistensa peilikuvat. Neulottuani räsymattosukat ja muutamat perusraitasukat halusin neuloa sellaiset sukat, joiden ohje on haastavampi. 



Ohjearkistostani löytyi Kierotradalla sukat, ohje löytyy Ullaneuleesta. Sukissa kiertää pitsimäinen kuvio keskeltä takaa eteen. Pitsikuvion toisella puolella on joustinneuletta ja toisella puolella sileää.



Kantapää on myös sileää ja pyöreäksi neulottu, minulla ihan uusi kantapää. Kärkeen tuli silmukointipäättely, sekin oli minulle aivan uutta.



Muutaman kerran meinasi aivot nyrjähtää näitä neuloessa, mutta sitten alkoi sujumaan kun keksin jättää työn kesken aina tietylle kerrokselle. Näin osasin jatkaa oikeasta kohdasta. Sukista tuli minulle jalkaterän kohdasta ihan pikkuisen liian leveät, joten taitavat päätyä pukinkonttiin jouluksi. 



Lankana käytin nallea, puikot olivat numerot 3, lankaa kului 87 grammaa. Nämä ovat naisten kokoa 38.

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat olet neulonut. Ihana välillä hieman haastaakin itseään,vaikka joskus meinaakin sitten aivot höyrytä. Lopputulos palkitsee yleensä aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näissä sukissa opin silmukoinnin ja tuon kiertävän köynnöksen. Aina on kiva oppia uutta.

      Poista