tiistai 4. heinäkuuta 2017

Mutkia matkassa

Näiden sukkien neulomisessa ei ollut mutkia matkassa vaan sukkamallin nimi on Mutkia matkassa. Langan olen saanut viime jouluna joululahjaksi ystävältäni. Se on Regian 6 säikeinen tweed.



Tein ohjeen mukaan 56 silmukalla ja puikoilla numero 3. Nämä ovat minun kokoiset eli 38. Lankaa kului 84 grammaa.


Kärkikavennukset tehtiin jännästi jalkapohjan puolelle ja kuvion joukossa. Kantapää olisi pitänyt tehdä ranskalainen kantapää. Siinä kohdassa minulla ei ollut ohjetta mukana, joten tein vahingossa ihan tavallisen vahvistetun kantapään.


Pidän erityisesti siitä, että kuvio on hienovarainen ja erottuu vain vähän pohjasta. Kuviossa on lisäyksiä ja kavennuksia ja silmukoita neulottiin takakautta.



Nämä ovat oikeastaan minun joululahjasukat, koska lanka oli saatu joululahjaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti