maanantai 27. helmikuuta 2017

Liukuraitasukkia

Neuloin jämälangoistani yhden projektin, jonka voi paljastaa vasta maaliskuussa. Siitä innostuin käyttämään enemmänkin jämälankoja. Löysin ravelrystä liukuraitasukat




Neuloin ensin keltasävyiset sukat, tehostevärinä halusin ehdottomasti käyttää vastaväriä violettia. Lankojen värit ylhäältä lähtien ovat: oranssi, koivun kuorella värjätty, hunaja, koivun lehdillä värjätty ja violetti. Ohjeesta otin koon 40, koska kirjoneuleeni on usein aika tiukkaa. Lyhensin sukkien jalkateräosaa sen verran, että ne ovat minulle sopivat. Alkuperäisessä ohjeessa siis jalkaterässä menee kuvio tasan niin, että kärki olisi tullut oranssilla. 







Jämälankoja riitti vielä, joten neuloin samaan putkeen punasävyiset sukat. 






Punaiset sukat eivät menneet ihan putkeen, kuten tarkkasilmäiset huomaavat teräosan kuvioinnista. Neuloin ensin ihan oikein kuvioinnin mukaan ja ensimmäisen sukan jälkeen huomasin, että pinkki lanka -> kolmas väri alusta lähtien, loppuu kesken. Sillä kun olisi tullut kärkiosa. Purin pinkin osan pois ja neuloin tilalle punaisen, josta oli myös kantapää. Tämäkään ei näyttänyt mielestäni hyvälle, joten purin jalkateräosan uudestaan. 



Neuloin kolmannen kerran jalkateräosan ja sekoittelin väriraidat. Violetti värikin uhkasi loppua, joten ihan kärkiosan neuloin sitten raidallisena. lopulta huomasin, että violetti olisi ehkä sittenkin riittänyt, mutta en jaksanut enää kolmatta kertaa purkaa.

Ja kuten olette monesti aiemminkin huomanneet, lähtee tämä neulominen minulta lapasesta tai siis sukasta. Neuloin vielä sinisävyisetkin sukat. Sinisissä sukissa oleva tiimalasikantapää antoi sen verran sukkaan lisää pituutta että se olivat sopivat aviomiehelle vaikka silmukat ja rivit ovat samat. 





Kolmantena raitana oleva siniharmaa lanka on lupiinilla värjättyä lankaa, muut ovat teollisia valmiita värejä.

Kaikki sukat on 7 veljestä, puikot 3,5, silmukoita on 56 silmukkaa ja keltaisten ja punaisten koot ovat 38, sinisävyiset kokoa 40. Keltaisissa on ristiinvahvistettu kantapää, punaisissa normaali vahvistettu kantapää ja sinisissä on tiimalasikantapää. Kuhunkin sukkapariin kului lankaa 143 g eli yhteensä lankaa kului 429 g. Siis liki puoli kiloa jämälankoja! 

4 kommenttia: