torstai 21. huhtikuuta 2016

Lomavaatteita 2016

Tämän kevään lomalle ompelin kahdet housut, yhden hameen ja yhdet caprit.

Capreihin löysin jo viime keväänä etsimäni sinapinkeltaiset puuvilla-elastaanisekoitekankaan. Malli on sama kuin punaisissa capreissa. Capreissa on kuminauhavyötärö.




Lisäsin näihin capreihin päälitaskut.

Ompelin kahdet pellavahousut edellisen vanhojen, rikkoutuneiden pellavahousujen mallilla. Housuissa on laskokset vyötäröllä, vetoketju ja sivutaskut. 





Viimeinen lomavaate on suora hame. Ihastuin puuvillakankaaseen, jonka pinta näytti ihan neulonnalta tai ommelpistoilta. Kangasta oli sen verran naftisti, että vyötärökaitaleen sisäpuoli ja taskujen sisäosa piti leikata toisesta kankaasta. Hameessa on takana laskos ja vetoketju, edessä sivutaskut. Kaava on Burda 4/10 lehdestä.




Ompeluhuoneen verho ja olohuoneen tyynyt

Ostin ompelimo Sartasta vuodenvaihteessa mittanauhakangasta, tällä kertaa puna-harmaana. Oranssi versio tästä kankaasta on hameena täällä.


Verhon yläreunassa on rypytysnauha ja alareunassa päärme. Tyynyissa on reunassa vetoketju. Ihan perusompelua.




Sohvalla pitää olla aina peite koirankarvojen vuoksi.



Bruno koiramme ainakin tykkää tyynyistä.





Raidallinen neuletakki

Tämä neuletakki on tehty suunnilleen samalla ohjeella kuin puuvillainen sisarensa. Tämä neuletakki on neulottu Nalle langasta eli on villasekoitetta.








Shaalikauluksesta tuli vähän liian kapea, jotta se kääntyisi nätisti. Sitä voi onneksi pitää suoranakin. Miehustakappaleiden jälkeen vihreää ja ruskeaa somistelankaa jäi reilusti jäljelle, joten tein hihat erilaisella raidoituksella. Totesin lopulta pitäväni hihojen raidoituksesta enemmän, mutta en viitsinyt purkaa miehustakappaleita ja neuloa uudestaan. Enkä tiedä olisiko langatkaan riittäneet kokonaan uudelleen raidoitukseen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

3/16

Maaliskuun kooste tulee tänäkin vuonna erittäin myöhässä, koska olimme lomamatkalla kuukauden vaihteessa.
Tässä vaiheessa vuotta ei enää voi puhua lankalaihiksesta, niin paljon tuli maaliskuussa ostettua uusia lankoja. Ostin paikallisesta S-Marketista alennuksella sinapinkeltaista, vihreää ja ruskeaa Nallea. Tapani mukaan arvioin menekin liian suureksi. Sain näistä neulottua neuletakin, se tosin valmistui vasta huhtikuun puolella.



Hullaannuin myös uusista 7 veljeksen raitalangoista, niistä tulee varmasti monet lapaset vielä joulupaketteihin.


Ostin myös muurausnarua, kun se näyttää olevan tällä hetkellä suuri villitys, en vain vielä tiedä mitä niistä neuloisin/virkkaisin.


Neulottua ja virkattua ei valmistunut maaliskuun aikana yhtään kappaletta. Yhdet kettukarkkisukat olivat jo varsiosaltaan valmiit, kunnes totesin niistä tulevan liian isot ja purin ne kokonaan. 


Ompelin sen sijaan lomavaatteiksi kahdet housut, yhdet caprit ja yhden hameen. Kangaskulutukseen tulee edes jotain merkintöjä tälle vuodelle.



Kirjoitan niistä postauksen myöhemmin. 

Lankalaihis näyttää siis lohduttomalta:



Vuosi 2016 Aloitusmäärä 9865 g
ostettu kulutettu jäljellä
tammikuu 5050 950 13965
helmikuu 950 13015
maaliskuu 1400 14415
huhtikuu
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu
elokuu
syyskuu
lokakuu
marraskuu
joulukuu
6450 1900

Sain maaliskuussa sentään jotain aikaiseksi: askartelin kummitytön kanssa askartelumassasta koruja. Uudistin myös ompeluhuonetta. Kävin kahdessa geokätköilymiitissä. Kävin myös neulemiitissä Vanhankylän kartanolla, en tosin muistanut siitäkään kirjoittaa.





 Postauksia on siis huhtikuulle muutamia rästissä, malttakaa odotella.