keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Piparkakkukylä

Kerron heti alkuun, että nämä piparkakkutalot on tehty pahvista. Siis ettei leivontaintoiset turhaan riemastuisi. Rakensin viisi vuotta sitten kampaajani näyteikkunaan jouluikkunan ja tein silloin viinilaatikoista piparkakkutalojen tapaisia taloja. 



Nyt oli taasen pitkä aika keräilty viinilaatikoita uusia piparkakkutaloja varten. Tällä kertaa tein vain pystyasentoisia taloja. Poistin muovikahvat ja käänsin yläpuolen pohjaksi. 


Katto-osaan avasin viinilaatikon toisen päädyn ja leikkasin läpistä päätykolmiot ja sivukappaleet jätin niin pitkiksi kuin ne jäi. Teippasin päädyt kiinni sivuihin.


Leikkasin oviaukot ja ikkuna-aukot auki, jotta sisälle laitetut patterilla toimivat minisähkövalot näkyisivät hyvin.




Liimasin ikkunapuitteiksi valkoista huopaa ikkuna-aukkojen ympärille. Tällä kertaa sain nurkat tehtyä niin tasaisiksi, etten laittanut nurkkiin valkoista huopaa ollenkaan.

Sain työpaikalle sopivasti postipaketin, josta leikkasin ruskeaa pahvia katoiksi. Yksi katto piti tehdä olutlaatikosta, siksi se on peitetty valkoisella huovalla. Katot kiinnitin kaksipuoleisella teipillä katto-osan sivupalasiin.

Oviaukosta saa pujotettua patterikäyttöiset minivalosarjat ja vaikka patterikäyttöiset ledkynttilät piparkakkutaloihin sisälle.








Koko kylä on valmis. Ruskeaa huopaa kului reilu metri ja valkoista huopaa pikkuisen.


Kylä kaunistaa tänäkin jouluna parturi-kampaamo Ramonan ikkunaa, osoitteessa Vaasankatu 27, Helsinki. 

2 kommenttia: