lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulukalenterivillasukat

Ihana sanahirviö tuo otsikko. Tarkoituksena oli joka tapauksessa neuloa kirjoneuleraitoja joulukalenterin luukkujen avauduttua. Idea on Niina Laitinen Designsin facebookiin suunnittelelema kirjoneulesukka.

Sovelsin hieman mallia omaan jalkaan sopivaksi mm. jätin nilkasta pari raitaa pois, tein oman tottumuksen mukaisen kantapään ja jätin kärjestä pari mallikertaa pois ja tein itselleni sopivat kärkikavennukset. Myös nilkassa jätin enemmän silmukoita sukkaan kuin mallissa, jotta sain sopivan kokoisen. Lankoina käytin 7 veljestä lankoja, jotka olin varannut joulupalloihin. En ollut varma punaisen langan riittävyydestä, joten tein joka toisen kirjoneuleraidan mustalla ja joka toisen punaisella. Alkuun jännitin kirjoneuleen tekemistä, olen siinä aika noviisi, mutta sukista tuli itselle ainakin kelvolliset.

Hiukan oli totuttelemista taas paksumpaan lankaan Roosa Nauha lankojen jälkeen. Sukista tuli erittäin lämpimät. Ihastuin malliin niin, että teen varmasti ensi vuonna uudet, ehkä tummasävyiset ja valmiiksi raidallisella langalla. Oli ihana seurata joulukalenterista, millaisia sukkia kanssaneulojat olivat saaneet aikaiseksi. Mallikerrat olivat sopivan lyhyitä ettei päivittäisestä neulomisesta tullut stressiä. 

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

Silmukoita: 64

Koko: 38 ja 43






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti